Rovaniemellä nautitaan historiallisesta eurohuumasta jo toisena viikkona perätysten. RoPS:n raivattua tieltään irlantilaisen Shamrock Roversin, jatkuu taival eurokentillä kroatialaista NK Lokomotiva Zagrebia vastaan.

– Vaikka huominen vastustaja tulee suomalaisille hiukan uudesta kolkasta eli Keski-Euroopasta, niin suomalaiset kuitenkin tietävät, että Kroatia on yksi suvereeneimmista palloilukansoista, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen sanoo.

– Pieni maa on kasvattanut hämmästyttävän määrän huippu-urheilijoita. Sitä urheilullista osaamista tulee kunnioittaa.

NK Lokomotiva on nuori joukkue. He ovat satsanneet lupaaviin lahjakkuuksiin, joita nostetaan omasta junioriakatemiasta sekä hankitaan lähiympäristöstä. Joukkueen oletetussa avauskokoonpanossa on rutkasti taitoa.

– Jopa Euroopan tasolla on harvinaista, että joukkueessa on noin paljon nuorta lahjakkuutta. Lokomotivan ringissä on toistakymmentä U21-maajoukkuepelaajaa, Malinen taustoitti.

– Palloilulajeissa taito on vaarallisin yksittäinen elementti, ja sitä heillä on. Lokomotivalla ei ole yhtään taitamatonta pelaajaa, ei kokonsa, asenteensa tai nopeutensa puolesta.

RoPS on jo käynyt tulevan vastustajan lävitse vidoilta sekä tilastoista. Odotettavissa on joukkue, joka pyrkii pallolliseen pelaamiseen.

– Heidän pelitapansa on hyvin pitkälti sitä, mitä toivoisin myös meiltä. Ehkä puolustuspelissä me olemme aktiivisempia ja pyrimme olemaan aggressiivisempia, Malinen uskoi.

– He hallitsevat pallonkäsittelyn perusjutut. Sen lisäksi myös pelilliset kuviot on heillä jo syvällä selkäpiissä nuoresta iästä huolimatta.

Oman joukkueensa kohdalla päävalmentaja Malinen vaikutti luottavaiselta.

– Olemme hyvässä kierteessä. Joukkueen positiivinen fiilis on käsin kosketeltavissa. Siihen vaikuttaa varmasti myös se, että tämän tilanteen eteen jouduttiin tekemään valtavasti töitä.

– Meille on annettu mahdollisuus tehdä rovaniemeläistä jalkapallohistoriaa, ja pyrimme käyttämään tilaisuuden hyväksi. Huomenna on taatusti sähköä ilmassa, ja se lataus tulee välittymään katsojille saakka, Malinen kannustaa.

Lähde: RoPS:n tiedote