Manchester City on yhdistetty vahvasti tämän kesän aikana Evertonin nuoreen ja lupaavaan brittitoppariin John Stonesiin.

Everton ei ole kuitenkaan luopumassa helpolla Stonesista, sillä se hylkäsi Cityn 40 miljoonan punnan (47,5 miljoonaa euroa) Manchester Evening Newsin mukaan.

Tällä hetkellä ylipäätänsä tilanne Cityn alakerrassa on kysymysmerkkien kohteena. Seuran tuore manageri Pep Guardiola ei ole raporttien mukaan täysin varma siitä, onko ja pystyykö sen avainpelaaja Vincent Kompany voittamaan loukkaantumiskierteen, minkä keskellä hän on tuoreeltaan paininut.

Kompanyn kohdalla esimerkiksi Valioliiga-kauden alkuun ehtiminen on avoinna.

Mikäli Guardiola näkee Kompanyn tilanteen epävarmana, saattaa City tehdä kovia liikkeitä sen osalta, että se saa joko Stonesin tai italialaisen huipputopparin Leonardo Bonuccin itselleen.

Guardiola on julistautunut Bonuccin isoksi faniksi ja hän on hamunnut kovaotteista peräpään luutijaa itselleen tovin ajan.

Cityn osalta siirtohuhut ovat käyneet kuumina myös laiturihankinnan osalta. Se on väitetty olevan erityisesti Schalken Leroy Sanen perässä.