Arsenalin akatemiaan vuonna 2015 Suomesta siirtynyt Hugo Keto, 18, on ollut mukana harjoitusvahvuudessa, kun joukkue aloitti valmistautumisensa tulevaan kauteen tällä viikolla.

Ryhmässä on mukana kymmenen nuorta pelaajaa, joista Arsenalin nuoria tiiviisti seuraavan Jeorge Bird’s Arsenal Youth -blogin mukaan ainakin osa lähtee mukaan edustusjoukkueen ensimmäiseen pre season -otteluun Ranskaan, kun 22. heinäkuuta joukkue kohtaa Lensin.

Arsenalin edustusjoukkueen penkille jo viime kaudella yltänyt Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja Glen Kamara, 20, ei puolestaan mahtunut ykkösjoukkueen rinkiin. Hän pelasi viime kauden lopun lainalla Englannin kolmostasolla pelaavassa Southend Unitedissa ja Kamara lainattaneen uudestaan myös tulevaksi kaudeksi kokemusta hankkimaan.

Suuri nuorten pelaajien määrä harjoitusvahvuudessa on seurasta siitä, että edustusjoukkueen vakionimiä on ollut runsain mitoin mukana sekä EM-turnauksessa että Copa Americassa, ja nämä pelaajat liittyvät vahvuuteen vasta myöhemmin kesällä.