Valioliigassa aiotaan ottaa ensi kaudella käyttöön yhä tiukemmat säännöt – etenkin tuomareihin kohdistuvista tempuista heilahtaa entistä herkemmin jopa punainen kortti.

Valioliigan tiedotteen mukaan käytös kentällä on saavuttanut rajan, jota ei voi enää hyväksyä.

Punaisen saa, jos sanoo jotakin sopimatonta tai elehtii sopimattomasti yhdellekin tuomarille tai otteluvirkailijalle. Näin ei ole tapahtunut viiteen vuoteen kertaakaan.

Myös valmentajien käytös teknisellä alueella joutuu yhä tiukempaan syyniin.

Keltainen kortti heilahtaa ensi kaudella, jos näkyvästi osoittaa epäkunnioittavaa käytöstä tuomaria kohtaan, jos reagoi aggressiivisesti tuomarien ratkaisuihin, juoksee kohti tuomaria ollakseen eri mieltä tuomiosta, jos käyttää sopimatonta kieltä tuomareita kohtaan tai jos kaksikin pelaajaa kerääntyy tuomarin ympärille valittamaan tuomiosta.

– Pelaajat ovat mielestämme ylittäneet rajan, emmekä tule jatkossa hyväksymään sellaista käytöstä. Pelaajien ja managerien on jatkossa ymmärrettävä paremmin, missä kulkee sopivan käytöksen raja, sanoo Valioliigan puheenjohtaja Richard Scudamore BBC:lle.