Chelsean uusi manageri Antonio Conte ei ole antanut tällä kaudella luottoa keskikenttäpelaajalleen Cesc Fabregasille. Fabregas ei ole tällä kaudella vielä ollut joukkueensa avauskokoonpanossa.

Viime viikonloppuna Fabregas sai katsella koko ottelun vaihtopenkiltä, kun Chelsea otti kotivoiton Burnleysta maalein 3-0. Huhujen mukaan Conte olisi myös sanonut espanjalaiselle, että hän voi lähteä, mikäli saa sopivan tarjouksen.

Sunnuntaina Fabregas katkoi sosiaalisessa mediassa huhuja hänen ja Conten ympärillä.

– Päinvastoin, kun on kirjoitettu, managerilla ja minulla on hyvä välit, eikä hän ole koskaan sanonut minulle, että voin lähteä. Hän on sanonut, että luottaa minuun niin kuin minä häneen.

– Aion taistella tämän joukkueen puolesta aina loppuun saakka. Kun minut kutsutaan kokoonpanoon, aion aina antaa kaikkeni. Olen täysin sitoutunut Chelseaan ja ainoa tavoitteeni on auttaa joukkuetta voittamaan otteluita, Fabregas avautui Twitterissä.

Lähde: goal.com