Valioliigassa perjantaina katseet ovat tiukasti Manchesterissa, missä punapaitainen United kohtaa Southamptonin.

Iso kiinnostus kamppailua kohtaan nousi muun muassa siitä, että maailmanennätyssiirrolla Juventuksesta Unitediin palannut Paul Pogba oli ensimmäistä kertaa Unitedilla kehissä siirron ja pelikiellosta vapautumisen jälkeen.

Pogba on ehtinyt olla näkyvä hahmo Unitedilla avauspuoliajalla perjantain ottelussa.

Eikä maalikaan kauas jäänyt, sillä Pogba oli lähellä osua Wayne Rooneyn keskitykseen, joka ehkäpä Unitedin onneksi kantoi kuitenkin Zlatan Ibrahimoville asti.

Ruotsalaislegenda nousi Pogban takaa ja täräytti voimakkaalla puskulla pallon maaliin. Osuma tuli siis hänen ensimmäisessä virallisessa kotipelissä Old Traffordilla.

Ibrahimovicilla on nyt kasassa kaksi maalia, sillä hän osui myös Bournemouthia vastaan Valioliiga-kauden avauskierroksella.