Perjantaina Valioliigassa ohjelmassa oli vain yksi ottelu, jossa Manchester United kohtasi Southamptonin.

Kyseistä kamppailua kohtaan kiinnostusta kuitenkin riitti, sillä maailmanennätyssiirrolla Juventuksesta Unitediin palannut Paul Pogba esiintyi ensimmäistä kertaa Unitedin paidassa pelikiellosta vapautumisen jälkeen.

Pogba oli kentän isoja hahmoja ja sai tuulettaa voittoa, joka merkattiin Unitedille lukemin 2-0.

Unitedin manageri Jose Mourinho puhui ennen ottelua antavansa Pogballe joitakin minuutteja, mutta lopulta Pogba oli kehissä koko ottelun ajan.

Ranskalaistähden lisäksi esillä oli Zlatan Ibrahimovic, joka tykitti Unitedin molemmat maalit. Ensin Wayne Rooneyn keskityksestä Zlatan puski pallon verkkoon. Toinen osuma puolestaan tuli pilkusta toisella puoliajalla.

Kahdesta ensimmäisestä ottelusta United on ottanut täydet pisteet mukaansa, sillä se päihitti avauskierroksella Bournemouthin.

Southamptonilla kahdesta ottelusta koossa on yksi piste, joka tuli tasapelistä Watfordia vastaan avauskierrokselta.