Lauantaina Wembleyllä nähtiin lopulta yllättävää tykitystä, kun Liverpool alisti La Ligan hallitsevaa mestaria FC Barcelonaa.

Jo avausjaksolla Liverpool siirtyi johtoon tuoreen hankinnan Sadio Manen osumalla.

Lisää tuli heti toisen puoliajan alussa.

Ensin Javier Mascherano ohjasi pallon omaan maaliin. Heti perään Divock Origi puolestaan päräytti jo punapaitojen kolmannen maalin.

Vaikka Barcelona marssitti muun muassa toisella puoliajalla lisää avauskokoonpanon pelaajiaan kentälle, ei se siltikään onnistunut maalinteossa.

Aivan viimeisillä hetkillä Marko Grujic puski komeasti pallon maalin ja nöyryytti lisää Barcelonaa.

Loppulukemat olivat Liverpoolin hyväksi 4-0.

Ennen La Ligan alkua Barcelona pelaa vielä ystävyysottelun Sampdoriaa vastaan sekä Espanjan Super Cupin kaksi osaottelua Sevillaa vastaan.

Liverpoolilla edessä on vielä yksi harjoitusottelu ennen Valioliiga-kauden alkua. Se nimittäin matkaa nopeasti Saksaan, missä se kohtaa heti huomenna sunnuntaina Mainzin.

Valioliigakauden avausottelussaan se kohtaa ensi sunnuntaina Arsenalin vierasottelussa.