Zlatan jatkamassa ManUssa pitkään? – ”Voi olla enemmän kuin 2 vuotta”

Kesän aikana Manchester United on tehnyt isoja hankintoja, kuten Paul Pogba ja Zlatan Ibrahimovic.

Se on selkeästi pystynyt vahvistamaan rivejään ja United kuuluukin juuri alkaneen Valioliiga-kauden suosikkeihin.

Ibrahimovic, joka täyttää piakkoin 35, teki seuran kanssa yhden vuoden mittaisen sopimuksen.

Mutta.

– Näen, että hän on iloinen. Kysyin häneltä hänen perheestä, vaimosta, lapsista, kun tiedän, miten tärkeitä asioita nuo ovat hänelle. Kaikki on hyvin ja kaikki ovat iloisia. Hänellä on erittäin korkea motivaatio, joten nään hänet täällä, ehdottomasti, seuraavien kahden kauden ajan, Unitedin manageri Jose Mourinho sanoi torstaina lehdistötilaisuudessa.

Näin Ibrahimovicin sopimuksessa oleva optio saattaisi tulla käyttöön.

Zlatan itse sanoi Sky Sportsin haastattelussa, ettei pidempikin jatko Unitedissa ole mitenkään mahdotonta.

– Saa nähdä mitä tapahtuu. Ei sitä koskaan tiedä. Se voi olla enemmän kuin kaksi vuotta, se voi olla kolme. Saa nähdä, että kauanko tunnen pystyväni saamaan asioita aikaiseksi.

– En aio olla jossain siksi, että olen Ibrahimovic. Aion olla jossain sen takia, että pystyn olemaan tehokas ja tuomaan tuloksia.

Ibrahimovic osui heti Valioliiga-debyytissään Unitedin paidassa viime viikonloppuna, kun United murjoi Bournemouthia. Perjantaina Unitedilla vuorossa on Valioliiga-kauden ensimmäinen kotiottelu, jossa vastassa on Southampton.