Bayern München voitti tiistai-illan Mestarien liiga -ottelussa FK Rostovin puhtaasti 5-0. Carlo Ancelotti, 57, siirtyi täksi kaudeksi saksalaisjätin päävalmentajaksi ja jälki on ollut alkukaudella hurjaa.

Bayern on pelannut Ancelottin alaisuudessa nyt viisi virallista ottelua, joista se on ottanut myös viisi voittoa. Bayern on tehnyt voitetuissa otteluissa yhteensä 20 maalia, eikä se ole päästänyt vielä yhtäkään maalia.

Lisäksi Ancelotista tuli tiistai-iltana ensimmäinen päävalmentaja, joka on voittanut seitsemässä eri seurassa Mestarien liigan ottelun. Italialaistaktikko on voittanut Mestarien liigan ottelun Parmassa, Juventuksessa, AC Milanissa, Chelseassa, PSG:ssä ja Real Madridissa.

Tällä kaudella Ancelottilla on vielä mahdollisuus nousta ainoaksi päävalmentajaksi maailmassa, joka on voittanut Mestarien liigan tai edeltäjänsä Eurooppa Cupin neljä kertaa. Nyt Ancelotti jakaa kolmella voitollaan kärkipaikkaa Bob Paisleyn kanssa, joka valmensi Liverpoolia menestyksekkäästi 1970- ja 1980-luvulla.

– Me pystymme taistelemaan mestaruudesta, mutta ensimmäinen tavoitteemme on voittaa lohko, Ancelotti totesi seuran nettisivuilla Rostov-voiton jälkeen.

OptaPaolo

@OptaPaolo
7 - Carlo #Ancelotti is the first manager to win in the modern #UCL with seven different teams. Strategist.