Leicesterin supertähti N’Golo Kante siirtyi kesällä Chelseaan 40 miljoonalla eurolla.

Muitakin ottajia oli tyrkyllä ja jopa langan päässä.

– Uskomatonta, että Jose Mourinho soitti minulle, vaikka minua oli varoitettu hänen houkuttelustaan. Kuuntelin hänen syitään, miksi minun pitäisi vaihtaa Unitediin, Kante sanoo Sky Sportsille.

Kante sanoo jo silloin miettineensä Leicesteriin jäämistä tai Chelseata, joka oli myös yhteydessä pelaajaan.

– Juttelin jo Chelsean kanssa. Ja kun juttelin, sain hyvän fiiliksen Contesta.

Chelsea-koutsi Antonio Conte onnistuikin Mourinhoa paremmin vakuutteluissaan ja sai haluamansa.