Shefki Kuqi on varastanut tällä kaudella otsikot jo moneen otteeseen. Viimeisimpänä tässä saagassa Kuqi kertoi suoran mielipiteensä Veikkausliigan toimintaan. Kuqin kommentti ottelun jälkeen herätti melkoisen sopan.

– Olen pitkään jo epäillyt, että kaikki haluavat HIFK:n pysyvän sarjassa. Tuomareita myöten. Tämä oli niin selkeää. Olen joukkueeseen erittäin tyytyväinen. Taistelu näkyi tänään, tämä oli joukkueena paras peli minun aikanani, Kuqi sanoi ottelun jälkeen.

Kommentti on täysin poikkeuksellinen suomalaisessa jalkapallossa. Poikkeuksellinen oli myös Veikkausliigan virallinen vastaus. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa suorastaan lakaisi kohun maton alle, jossa se edelleen lymyää.

– Kaikki tuntevat Shefkin ja hänen juttunsa. Uskon, että hän on suhteellisen yksin asiansa kanssa, Marjamaa sanoi Ilta-Sanomille.

No, Palloliiton itsenäinen elin, kurinpitovaliokunta otti asian lopulta tutkittavakseen.

Lopputulema

Suurin kysymys tämän asian tiimoilta on se, että voiko Kuqin puheissa olla perää? Tiedetään, että Kuqi on hyvin temperamenttinen valmentaja. Hän elää ja hengittää lajia nimeltä jalkapallo, siitä häntä ei voi ainakaan syyttää. Lisäksi Kuqi tuntuu olevan myös sanojensa mittainen mies, sillä hän kertoi Turun Sanomille, ettei peru sanomisiaan HIFK-ottelusta.

Fakta on se, että aniharva suomalaisen jalkapallon ystävä toivoisi, että HIFK tippuisi Veikkausliigasta. HIFK:n ja HJK:n väliset Stadin derbyt ovat nousseet Veikkausliigan markkinointituotteeksi, jonka avulla koko sarja on saanut palstatilaa aivan eri tyyliin kuin aiemmin. Jos HIFK putoaisi Ykköseen, tietäisi se suurta katoa yleisömääriin. Stadin derbyissä kun ei ole tyhjiä penkkejä juurikaan näkynyt.

Marjamaan ulostulo asian tiimoilta oli vähintäänkin kömpelö. Se ei silti tarkoita, että kyseessä olisi salaliittoteoria HIFK:n säilymiseksi. Muistan, kun haastattelin Marjamaata viime kaudella HIFK:n merkityksestä Veikkausliigalle, viesti oli selvä: Veikkausliiga on avoin sarja, ja siellä pelaavat ne joukkueet, jotka sinne kuuluvat pelillisesti ja taloudellisesti.

Joten lopputulema on se, että Kuqi otti fiksun valmentajan tavoin otsikot pois joukkueen kehnoista suorituksista. Työrauha säilyi ainakin osittain FC Interin pukukopissa, jossa taistellaan tällä hetkellä isoista asioista.

Vain Kuqi itse tietää, olivatko kommentit mediapeliä vai hänen varsinainen mielipiteensä, mutta tuolla puheella hän siirsi katseen muualle kuin Turkuun, nimittäin Helsinkiin ja Sonera Stadiumille, jossa HJK, HIFK ja Veikkausliiga asustavat.

Joku voisi sanoa osumaa napakympiksi.