Huuhkajat on vielä ilman voittoa uuden päävalmentajansa Hans Backen alaisuudessa. MM-karsinnat Suomi aloitti kotonaan tasapelillä Kosovoa vastaan. Backe kertoi Pohjalaiselle mahdollisesta tulevaisuusskenaariosta.

Suomi on pelannut Backen alaisuudessa kahdeksan ottelua, joista kuusi peliä on päättynyt tappioon ja kaksi tasapeliin. Maaleja Huuhkajat on tehnyt vain kaksi.

Backelta kysyttiin Pohjalaisessa, jos Suomi menettää MM-mahdollisuutensa jo tänä vuonna, onko tulevaisuuden kannalta järkevää jatkaa hänen johdollaan karsinnat loppuun vai vaihtaa päävalmentajaa jo kesken karsintojen.

– En aio pitää paikastani kiinni, jos koen että tulokset ovat huonoja emmekä saa hommaa toimimaan. Suomi on siinä tilanteessa, että sen pitäisi tulevaisuutta ajatellen miettiä pidempää päävalmentajan työsuhdetta, Backe vastasi.

Suomen osalta MM-karsinnat jatkuvat 6. lokakuuta Islannissa, jonka jälkeen kolme päivää myöhemmin Tampereella tulee vastaan Ukraina.