Italialaisjätti AC Milan haluaa nousta maailman huipulle uudessa kiinalaisomistuksessa. Italialaisen Tuttomercatowebin mukaan Milan on kiinnostunut hankkimaan ManU-hylkiö Memphis Depayn ja italialaisen Simone Zazan West Hamista.

Manchester Unitedissa tällä kaudella vain kuusi minuuttia Valioliigaa pelannut Depay, 22, ei ole onnistunut tekemään vaikutusta uuteen manageriin Jose Mourinhoon. Edessä saattaa olla siirto jo tammikuussa.

Depay oli entisen ManU-manageri Louis van Gaalin hankinta, joka tuli seuraan peräti 34 miljoonalla eurolla. Viime kaudella Depay onnistui tekemään seitsemän maalia ja seitsemän maaliin johtanutta syöttöä 48 pelaamassaan ottelussa.

AC Milan haluaa lehtitietojen mukaan Depayn ensi vuonna. Milan siirtyy ensi vuonna kokonaan kiinalaisomistukseen, jonka myötä siirtobudjetti nousee oletettavasti paljon. Sen myötä Milanin päävalmentaja Vincenzo Montella saa vapaammat kädet siirtomarkkinoilla.

Milan on myös italialaismedian mukaan kiinnostunut West Ham -hyökkääjä Simone Zazasta, 25, joka on Lontoossa lainalla Juventuksesta. Zazalla on ollut hankaluuksia sopeutua Englantiin, eikä maaliverkkokaan ole vielä heilunut neljässä pelaamassaan ottelussa.