Ruotsin jalkapallomaajoukkueen linja-auto syttyi tuleen Surahammarissa Ruotsissa. Linja-auton oli tarkoitus hakea maajoukkue kyytiin. Bussin palaessa kukaan ei ollut bussissa, eikä onneksi ketään loukkaantunut vaarallisessa tilanteessa.

– Se oli ilmiliekeissä, paikan päällä ollut raportoi ruotsalaiselle VTL-lehdelle.

Bussi oli Ruotsin maajoukkueen tiedottaja Niklas Bodellin mukaan melko uusi, ja sillä oli tarkoitus hakea maajoukkue Tukholmasta, jossa se harjoittelee maanantaista MM-karsintaottelua silmällä pitäen.

– Kyseistä bussia oli tarkoitus käyttää tänään vielä, mutta nyt täytyy hoitaa asia toisella tavalla. Onneksi meillä on varabusseja, Bodell kertoi Aftonbladetille.

VTL:n mukaan kuljettaja oli ollut autossa, kun bussi oli teknisen vian takia syttynyt tuleen, mutta Bodell kiisti tämän väitteen ja sanoi kuljettajan olevan kunnossa.

– Olen ymmärtänyt, että ketään ei ollut (bussin) lähistöllä. Olemme todella iloisia, ettei kukaan loukkaantunut, Bodell sanoi.

Katso kuva palavasta bussista tästä linkistä (Aftonbladet).

Lähde: Aftonbladet