Manchester Unitedin legenda Ryan Giggs palveli seuraa 29 vuotta pelaajana ja valmentajana. Hän kuitenkin lähti, kun Jose Mourinho tuli manageriksi.

On huhuttu, ettei 42-vuotias Giggs olisi ollut tyytyväinen kohteluunsa Mourinhon tultua.

– Oli vain oikea aika lähteä. Tuli uusi manageri, jolla oli mukana oma valmennusryhmänsä, Giggs kertoo Expressille.

– Aika Louis van Gaalin apulaismanagerina oli todella opettavaista, mutta ne olivat myös todella rankkoja vuosia. Halusin pitää taukoa jalkapalloilun päivittäisestä työstä, siksi päätin lähteä.

Giggsiä huhuttiin Francesco Guidolinin potkujen jälkeen Swansean manageriksi, mutta hän ei ollut pestistä kiinnostunut.

Giggs myöntää, että Manchester Unitedin managerin pesti on yhä hänen unelmansa.

– Olen aina sanonut itselleni ja kaikille muillekin, että unelmoin pääseväni nimenomaan Manchester Unitedin manageriksi. Olisi hienoa olla manageri seurassa, jossa on pelannut koko uransa.

– Jos Steven Gerrardilta kysytään, hän haluaisi varmasti eniten olla Liverpoolin tai Englannin manageri, minä Manchester Unitedin tai Walesin. Olisi mieletöntä, jos sellainen mahdollisuus tulisi vielä joskus eteeni.