© Kuva: Juha Tamminen

Taas uusi suomalainen maalitilaston kärkeen ulkomailla – jo neljäs tällä kaudella

Suomen maajoukkueessakin esiintynyt Petteri Forsell iski lauantain ottelussa hattutempun Puolan 1. divisioonassa, jonka myötä suomalainen nousi sarjan maalitilaston kärkeen.

Forsell siirtyi viime kaudella Puolaan MKS Miedz Legnican joukkueeseen, jossa jälki on ollut hurjaa. Forsell on iskenyt tällä kaudella seitsemän osumaa. Viime kaudella osumia tuli neljä 14 ottelussa.

Luantaina Legnica voitti Wisla Pulawyn vieraskentällä maalein 1-5. Forsell iski ensimmäisellä puoliajalla kaksi osumaa ja viimeisteli hattutemppunsa toisella puoliskolla rangaistuspotkulta.  Legnica on Puolan 1. divisioonassa seitsemäntenä 12 pelatun ottelun jälkeen.

Forsell littyi Teemu Pukin, Joel Pohjanpalon ja Sakari Tukiaisen kanssa samaan joukkoon, jotka ovat johtaneet tällä kaudella ulkomaisen sarjan maalipörssiä. Tukiainen johti Viron pääsarjan maalipörssiä, Pohjanpalo Bundesliigan ja Pukki johtaa edelleen Tanskan Superliigan maalipörssiä.