West Ham aloitti kauden surkeasti. Kymmenen ensimmäisen pelin saldo oli 2-2-6 ja sisälsi elo-syyskuussa neljän ottelun tappioputken. Nyt kelkka on kääntynyt, alla on kolmen ottelun voittoputki ja keskiviikkona kaatui Chelsea 2-1 Liigacupissa.

West Ham johti ottelua 2-0 aivan viime hetkille, jolloin Chelsea pääsi kaventamaan. Voitto ei kuitenkaan ollut kovin ankarasti uhattuna missään vaiheessa.

– Pelasimme todella hienosti. Tunnelma oli aivan upea, Lontoon derby iltavaloissa, vastassa kovavireinen Chelsea, manageri Slaven Bilic hehkutti seuran nettisivuilla.

– Meillä oli tarkka pelisuunnitelma, jota pelaajat toteuttivat likipitäen täydellisesti. Avausjaksolla olimme loistavia, toisella erittäin hyviä. Pidimme palloa hyvin ja puolustimme koko joukkueena todella vahvasti.

– Vastahyökkäyksistä olisimme voineet tehdä enemmänkin maaleja. Tämä oli loistava voitto, tuntuu aina upealta nujertaa Chelsea, Bilic innostui.

Kesällä 6,4 miljoonalla eurolla Sionista tullut 20-vuotias sveitsiläinen Edimilson Fernandes sai Biliciltä isot kehut.

– Valehtelisin jos sanoisin, että uskoin hänen murtautuvan kokoonpanoon jo nyt. Hän tekee aina kaikkensa harjoituksissa ja on todella lahjakas pelaaja. Hänestä löytyy kaikkea, sitkeyttä, taitoa ja peliälyä, Bilic kehui toisen maalin tehnyttä nuorukaista.