Englannin maajoukkueen ja Valioliigan jättiseuran Manchester Unitedin kapteeni Wayne Rooney kärsii pienestä jalkavammasta. Rooneyn, 31, osallistuminen tiistain harjoitusmaaotteluun Espanjaa vastaan vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Englannin väliaikainen päävalmentaja Gareth Southgate ei vahvistanut Rooneyn huilaamista, mutta hänen antamansa kommentit viittasivat poisjääntiin. Myös puolustaja Ryan Bertrand jätti Rooneyn tavoin väliin maanantain joukkueharjoitukset.

– Molempia tarkkaillaan. Heillä oli aamulla pieniä vaivoja, joten katsomme heidän tilannettaan päivän mittaan. He eivät olleet harjoitusvalmiudessa tänään, joten heidän pelaamisensa on epävarmaa, mutta meidän täytyy miettiä sitä myöhemmin. En laittaisi Rooneyta muutenkaan aloitukseen, joten päätämme sitten mitä teemme, Southgate sanoi brittilehti Guardianin mukaan.

Vähälle vastuulle Man Unitedissa viime aikoina jäänyt Rooney pelasi täydet minuutit Englannin paidassa perjantaina, kun joukkue kukisti MM-karsintapelissä Skotlannin 3-0. Hän syötti Gary Cahillin viimeistelemän viimeisen osuman.

Southgate ei kertonut, kuka nousee Rooneyn tilalle avauskokoonpanoon. Hän kuitenkin vahvisti Liverpoolin keskikenttäpelaajan Jordan Hendersonin toimivan ”kolmen leijonan” kapteenina.

– Jordan Henderson on kapteeni, mutta uskon meiltä löytyvän useita johtajia. Yksi heistä istuu vieressäni (maalivahti Joe Hart) ja on näyttänyt hienoa kypsyyttä siitä asti kun olen ollut asemassani. En ajattele, että meillä voisi olla vain yksi kapteeni, Southgate selitti.

Englannin ja Espanjan välistä harjoitusmaaottelua voi seurata suorana lähetyksenä tiistaina 15.11. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja verkkopalvelu Viaplayssa kello 21.55 alkaen Mikko Innasen selostamana. Viasatin ohjelmatiedot tulevista jalkapallo-otteluista löydät täältä.