© Kuva: Juha Tamminen

FC Lahden faneille ilouutinen

FC Lahden fanit saivat kuulla tiistaina ilouutisen.

FC Lahti on nimittäin tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran monivuotisen kapteenin Mikko Hauhian kanssa. Laitapuolustaja Hauhia on pelannut jo kolmena kautena peräkkäin kaikki 33 liigaottelua alusta loppuun.

Hauhian sopimusta on jo ehditty odottaa kannattajien parissa kuin kuuta nousevaa. Sama koskee myös valmennusjohtoa.

– Olen iloinen ja helpottunut! Hienoa, että seuraikoni jatkaa uraansa ja miksei jatkaisikin. Hän paranee kuin viini vanhetessaan ja takana on erinomainen kausi. Totuttuun tapaansa pelasi kauden kaikki ottelut kokonaisuudessaan alusta loppuun erinomaisella tasolla, joukkueen päävalmentaja Toni Korkeakunnas kehuu.

Hauhian arvo nuorelle joukkueelle on mittaamaton niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella.

– Joukkueemme kapteeni ja johtaja. Hän on esimerkillinen ammattilainen, huippu-urheilija kiireestä kantapäähän ja erinomainen roolimalli meidän nuoremmille pelaajille, ”Toke” tietää.

Hauhian sopimuksen myötä Lahdella on ensi kaudeksi kasassa 15 pelaajasopimusta.

Lähde: FC Lahti