© Kuva: Getty Images

Huhut vahvistuvat: Jose Mourinho haluaa vanhan pelaajansa Chelseasta tammikuussa

Chelseassa viime kaudella vahvasti pelannut brassilaituri Willian on tällä kaudella jäänyt uuden managerin Antonio Conten alaisuudessa vähemmälle peliajalle. Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho haluaisi Expressin mukaan tuoda entisen pelaajansa Manchesteriin.

Mourinho valmensi Williania Chelseassa kaudet 2013-15. Nyt ManU-luotsi on lehtitietojen mukaan valmis maksamaan 25 miljoonaa puntaa (29,5 miljoonaa euroa) tammikuussa brasilialaisesta laiturista. Willian oli tärkeä palanen Chelsean mestaruuskaudella 2014-15.

Willian on tällä kaudella tehnyt kaksi maalia kahdeksassa Valioliiga-ottelussa. Varsinkin viimeisissä otteluissa Willianin peliaika on jäänyt vähemmälle. Willian ei ole mahtunut Chelsean kokoonpanoon viimeisessä kahdessa ottelussa.

Willianin sopimus Chelsean kanssa on voimassa kesäkuuhun 2020.

» Katso Valioliigan ottelut, taulukko ja uutiset erikoissivultamme!