Kesän EM-sensaatiojoukkue vaikeuksissa: ”Todella turhauttavaa”

Wales ihastutti kesän EM-kisoissa jalkapalloilevaa maailmaa hienoilla otteillaan ja eteni turnauksessa aina välieriin asti, mutta tie tyssäsi tappioon mestariksi pelanneelle Portugalille.

MM-karsinta ei ole alkanut yhtä ruusuisesti. Lauantaina Wales johti vielä viisi minuuttia ennen loppua Serbiaa Gareth Balen osumalla, mutta Aleksandar Mitrovic tasoitti pelin aivan lopussa.

Neljässä karsintaottelussaan Wales on voittanut vain Moldovan, tasan on pelattu Itävallan, Georgian ja Serbian kanssa. Irlanti johtaa lohkoa 10 pisteellä, Serbialla on kahdeksan ja Walesilla kuusi pistettä.

– Nyt on todella pettynyt olo. Pelasimme loistavan avausjakson, mutta sitten pelimme hiipui ja lopussa upposimme. Tämä on todella turhauttavaa, kun johdimme niin pitkään ja he saivat lopussa tasoituksen, Bale sanoi BBC:n mukaan.

– Mutta uskomme ei lopu, vielä on mahdollisuuksia jatkoon. Pitää vain tehdä entistä enemmän töitä. Itseluottamuksemme oli korkealla 85 minuuttia, mutta lopulta nämä olivat ikävästi hävityt kaksi pistettä.