Pari vuotta sitten sensaation kotimaisessa jalkapallossa synnyttänyt hyökkääjä Sakari Tukiainen siirtyy ensi kaudeksi Rovaniemen Palloseuraan. RoPS:n ja Tukiaisen välinen sopimus on 1+1-vuotinen.

Tukiainen nousi kotimaisen jalkapallon otsikoihin pelatessaan Kakkosta helsinkiläisen Atlantis FC:n paidassa. Tukiainen viimeisteli 27 ottelussa 40 maalia rikkoen samalla Kakkosen kaikkien aikojen maaliennätyksen. Kakkosen edellinen ennätys oli Joel Pohjanpalon 33 maalia kaudelta 2011.

Atlantis-kauden jälkeen Tukiainen kävi näytillä Tukholman AIK:n testeissä. Sopimus Allsvenskaniin jäi sillä erää saamatta, mutta pelipaikka löytyi Viron pääsarjasta ja tallinnalaisesta FC Florasta. Päättyneellä kaudella Tukaiselle merkittiin 14 maalia. Nyt hyökkääjällä on edessään uran seuraava askel Veikkausliigassa.

– Tunnelmat ovat todella korkealla! Sopimus RoPS:n kanssa on minulle iso ja merkittävä mahdollisuus. Onnistuessani minulla on nyt loistava tilaisuus näyttää omat kykyni pääsarjatasolla, Tukiainen iloitsee.

– Pari kautta Virossa ovat olleet oman peliuran kannalta silti pieni pettymys. Vaikka maaleja on syntynyt, en ole saanut peliaikaa haluamissani määrin. Tänä vuonna meillä oli todella heikko alkukausi, ja minuakin istutettiin lähinnä penkillä. Kauden puolessa välissä meillä vaihtui valmentaja, jonka jälkeen aloin taas saamaan vastuuta. Samalla käynnistyi koko joukkueen nousu. Taistelimme mitaleista loppuun saakka.

– Juuri sitä minä olen tulossa hakemaan myös RoPS:sta – paikkaa avauksesta, kokonaisuudessaan hyvää kautta sekä paljon maaleja, Tukiainen luottaa.

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen on tyytyväinen 190-senttisen hyökkääjän kaappaamisesta Napapiirille. Tukiaisessa on potentiaalia edetä urallaan pitkälle.

– Kieltämättä seurasimme Sakaria tarkalla silmällä jo hänen Atlantis-aikoinaan. Nyt on hänen aikansa tehdä läpimurto Suomessa, ja me haluamme olla se seura, jossa läpimurto tapahtuu, Malinen kertoo.

– Sakarilla on sellaisia modernin kärkipelaajan ominaisuuksia, jotka sopivat meille. Hän on isokokoinen, hänellä on oikea maalivainu, hänellä on juoksuhalukkuutta, sekä niiden lisäksi hänessä on myös tiettyjä työnarkomaanin piirteitä. Jos tavoitellussa läpimurrossa onnistutaan, niin näitä tarinoitahan RoPS:ssa on parina viime vuonna todistettu, mihin ura sen jälkeen suuntautuu.

Lähde: RoPS:n tiedote