Manchester Unitedin entinen manageri Alex Ferguson väittää, että hän käytti 27-vuotisen manageriuransa aikana legendaarista hiustenkuivaajametodia ainoastaan kuusi kertaa.

Nyt 74-vuotiaan Fergusonin aikakaudella United voitti huikeat 38 pokaalia. Hänen kuuluisa palautteenantometodinsa sai pelaajien ja median keskuudessa nimen hiustenkuivaaja, koska verbaliikka oli kohtuullisen äänekästä ja rajua. Wayne Rooney kertoi kirjassaan, ettei ollut mitään pahempaa kuin tuo käsittely.

– Se koko juttu oli melkoinen myytti. Se tapahtui 27 vuoden aikana noin puolitusinaa kertaa ja pelaajat voivat kyllä vahvistaa tämän. Ehkä ongelmani oli se, että kun pelaaja vastasi minulle, tulin aina hyvin lähelle tätä, Ferguson kertoi The Sunin mukaan.

– Entinen Skotlannin päävalmentaja Jock Stein sanoi minulla aina, että nuku ensin yön yli ja anna palaute pelaajille vasta sitten. En kuitenkaan pystynyt siihen. Joten kerroin aina heti ottelun jälkeen, mitä mieltä olin suorituksista. Kerroin aina pelkästään totuuden, koska vain totuus auttaa.

– Mutta en koskaan johtanut pelon avulla. En usko, että löytyy yhtäkään pelaajaa, joka olisi sitä mieltä, että pukukopissa olisi vallinnut pelon ilmapiiri. Halusin aina positiivisen ilmapiirin joukkueeseeni, että pelaajat olisivat nauttineet pelaamisesta ja saaneet irti kaikkensa.

Gordon Strachan pelasi Fergusonin alaisuudessa Aberdeenissa 1978-1984 ja Unitedissa 1986-1989.

– Sain säännöllisesti hiustenkuivaajakäsittelyn. Se on nähtävä, ennen kuin sen voi uskoa. Mutta mistään hinnasta en olisi halunnut menettää sitä, Strachan sanoo.

– Se oli melkein pelottavaa, hän tuli niin lähelle naamatauluasi. Nenät melkein koskettivat toisiaan.

Myös Unitedissa 2012-2015 pelannut japanilainen Shinji Kagawa muistelee samoin.

– Olin siitä ensin melkein shokissa. Se todellakin oli kuin hiustenkuivaaja. Hän huusi todella lähellä naama punaisena ja käytti sitä etenkin joukkueen avainpelaajien kohdalla. Hänen vahvuutensa oli varmasti se, että hän pystyi huutamaan jopa sellaisille legendoille kuin Wayne Rooney, Ryan Giggs, Paul Scholes ja Rio Ferdinand, Kagawa muistelee.