FC Lahdessa vahvan viime kauden pelannut Jasse Tuominen sai ensimmäistä kertaa kutsun Huuhkajien mukaan Abu Dhabin leirille tammikuussa. 21-vuotias hyökkääjä oli hieman salaperäinen kysyttäessä jatkosuunnitelmista.

Viime kaudella läpimurron tehneellä Tuomisella on sopimus FC Lahden kanssa ensi kaudesta. Sopimukseen kuuluu lisäksi optio seuraavasta kaudesta. Viime kauden kymmenen Veikkausliiga-maalia eivät varmasti ole jääneet silti huomaamatta.

– Siitä lähdetään, että minulla on FC Lahden kanssa diili. Kaikki muu, mitä tulee, jää nähtäväksi, Tuominen sanoi mystisenä Huuhkaja-tv:lle.

Tuominen on ollut mukana alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, mutta Abu Dhabissa edessä on ensimmäinen aikuisten maajoukkueleiri ja näytön paikka uuden päävalmentajan Markku ”Rive” Kanervan alaisuudessa.

– Maajoukkuekutsusta on aivan mahtavat fiilikset. Kunnia päästä kantamaan Suomi-paitaa. On varmasti jokaisen pikkupojan unelma päästä A-maajoukkueeseen. Hienoa, että ”Rive” valitsi minut mukaan, Tuominen hehkutti.