Saksalainen maailmanmestari Bastian Schweinsteiger antoi vakuuttavan näytön osaamisestaan syöttämällä maalin ja tekemällä toisen, kun Manchester United rökitti FA Cupissa Wiganin 4-0.

32-vuotias Schweinsteiger oli ensi kertaa avauskokoonpanossa Jose Mourinhon aikakaudella. Alkukaudesta hänet jätettiin ulos Eurooppa-liigaan nimetystä miehistöstä ja passitettiin treenaamaan seuran juniorien ja reservien kanssa. Nyt Mourinhon mieli on muuttunut.

– Hän tulee nyt mukaan Eurooppa-liigan joukkueeseemme, koska sinne tuli tilaa Memphis Depayn ja Morgan Schneiderlinin lähdön myötä. Meillä ei ole kovin paljon keskikenttäpelaajia, joten ilman muuta hän on hyvä vaihtoehto, Mourinho sanoi BBC:n mukaan.

Edellisen maalinsa Unitedille saksalaiskonkari oli tehnyt marraskuussa 2015.

ManU ei ole hankkinut siirtoikkunassa yhtäkään pelaajaa, eikä mahdollisia lähtijöitäkään ole Mourinhon mukaan enää kuin yksi.

Ashley Young on ainoa pelaaja, joka saattaa lähteä tammikuun aikana, manageri myönsi.