Joel Pohjanpalo avautui IS:lle peliajastaan: ”On sitä moni muukin ihmetellyt”

Bayer Leverkusenissa pelaava suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo, 22, on jäänyt todella vähälle peliajalle palattuaan kuntoon loukkaantumisestaan. Pohjanpalo ei aivan itsekään ymmärrä, miksi peliaika on jäänyt niin vähäiseksi.

Pohjanpalo on pelannut loukkaantumisen jälkeen alle 45 minuuttia Bundesliigan otteluissa. Alkukaudella Pohjanpalo tykitti maaleja kovalla tahdilla ja suomalainen on yhä Leverkusenin kolmanneksi paras maalintekijä sarjassa.

– En tiedä, miksen pääse pelaamaan, Pohjanpalo sanoi Ilta-Sanomille.

Pohjanpalo teki hiljattain uuden jatkosopimuksen kessän 2019 asti, jonka myötä palkka parani, mutta peliajassa se ei ole näkynyt.

– On sitä moni muukin ihmetellyt, täällä seurassa ja Suomessakin. Mutta valmentaja on tehnyt päätöksensä ja sitä kunnioitetaan. Ei kitiseminen ja murjottaminenkaan auta, joten on vain treenattava kovempaa, yritettävä olla aina vain parempi, Pohjanpalo totesi.

Lue Ilta-Sanomien juttu aiheesta tästä linkistä.