KuPS kaatoi Kuopio-hallissa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa FC Lahden yli 1300 katsojan edessä vauhdikkaassa ottelussa maalein 4-2.

Uudistettu Suomen Cup on saanut paljon kritiikkiä. Osa kritiikistä on osunut toki myös maaliinsa, eikä lohkovaiheen ottelut välttämättä ole se perinteikkäin tapa pelata Cup-turnausta. Joka tapauksessa Kuopiossa nähtiin vahva näyte siitä, että nykyinen systeemi saattaa olla tarvittava piristysruiske Suomen Cupille.

KuPS:n ja FC Lahden välinen mittelö oli vauhdikasta jalkapalloa, jossa nähtiin maaleja, vaarallisia tilanteita ja ylipäätään varsin laadukasta jalkapalloa siihen nähden, että nyt on vasta helmikuu.

Vauhdikasta futista

Solomon Duah vei kotijoukkueen jo ensimmäisellä peliminuutilla johtoon. Duah vaihtoi tutun Turun ympäristön Kuopioon ja otteet Lahtea vastaan osoitti, että Jani Honkavaaran alaisuudessa todellinen läpimurto Veikkausliigan eliittiin on mahdollista.

Lahti tuli tasoihin jo viidennellä minuutilla 18-vuotiaan Paavo Voutilaisen maalilla. Lahti hallitsi ensimmäisellä puoliajalla palloa ja rakenteli useita laadukkaita hyökkäyksiä. Tauolle mentiin silti KuPS:n 2-1-johtoasemassa, kun kulmapotku kimposi Lahden omasta pelaajasta maaliin.

Toisella puoliajalla kotijoukkue otti isännän roolin, vaikka Lahti nousikin venäläisvahvistus Pavel Osipovin hienolla vippauksella tasoihin 52. minuutilla. Lahden molemmat Zenit-vahvistukset olivat nimenomaan vahvistuksia. Osipovista ja peliluvan juuri saaneesta Pavel Nazimovista tulee varmasti olemaan iloa lahtelaisille ensi kaudella.

Veikkausliigan varmasti yksi vahvimmista kärkipelaajista, Gbolahan Salami, teki 66. minuutilla isäntien voittomaalin kulmatilanteesta. KuPS:n Urho Nissilä osoitti myös olevansa yksi liigan parhaimmista erikoistilanteiden antajista tarjoillen Salamin maaliin johtaneen kulmapotkun. Nuorukaisen kulmapotkut ja vapaapotkut olivat alati vaarallisia.

Lopullinen ratkaisu nähtiin 82. minuutilla, kun KuPS rakensi nopean hyökkäyksen, jonka Ilmari Niskanen sai viimeistellä maaliin. Niskasen tuuletuksessa oli myös Suomen Cupin arvolle sopivaa tunnetta mukana.

Ehkä muutos ei ole aina pahasta

En henkilökohtaisesti ole ollut uudistetun Suomen Cupin suurin fani, mutta täytyy sanoa, että KuPS:n ja FC lahden välinen ottelu oli todella mielenkiintoinen ja nostaa heittämällä Suomen Cupin arvostusta. Komean yleisömäärän lisäksi ottelu tuli suorana lähetyksenä ISTV:stä laadukkaan selostuksen kera.

Kyseessä oli toki vain yksittäinen ottelu ja lopullinen johtopäätös Cup-uudistuksen onnistumisesta vaatii vielä aikaa. Uudistetussa Suomen Cupissa on varmasti vielä kehittämisen varaa, mutta tämänkaltaiset ottelut eivät ainakaan ole haitaksi suomalaiselle talvikauden jalkapallolle.