Euroopan jalkapalloliitto UEFA haluaa 16 paikkaa jäsenmailleen vuoden 2026 MM-turnaukseen, jolloin maailmanmestaruudesta kilpaillaan ensimmäisen kerran 48 joukkueen voimin.

Liitto haluaisi myös, että kaikki Euroopan maat pelaisivat eri alkulohkoissa.

Vuoden 2026 turnaus toteutetaan uudella systeemillä, jossa maat pelaavat kuudessatoista kolmen joukkueen lohkossa. Jokaisesta lohkosta jatkaa kaksi joukkuetta seuraavaan vaiheeseen.

UEFA:n presidentin Aleksander Ceferinin mukaan liiton toiveet ovat realistisia, ja hän toivoo, että jokainen eurooppalaisjoukkue selviäisi alkulohkostaan jatkoon.

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n odotetaan tiedottavan turnauksen maanosaliittojen osallistujamääristä toukokuussa.

Viime MM-turnauksessa oli 13 eurooppalaisjoukkuetta mukana. Finaalissa Saksa kaatoi Argentiinan 1-0 Mario Götzen jatkoaikamaalilla.

Lähde: BBC