Cristhian Stuanin viime hetkien maali Oxford Unitedin verkkoon lauantaina vei Middlesbrough’n FA Cupin puolivälieriin ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Uruguaylainen siirtyi Middlesbrough’n riveihin vuonna 2015 Espanyolista. Maaleja on syntynyt Englannin kentillä kovaan tahtiin, sillä Stuanilla on kasassa 16 osumaa 61 ottelussa.

Middlesbrough’n managerin Aitor Karankan mukaan 30-vuotiaan Stuanin tärkeys joukkueelleen jää usein monilta huomaamatta.

– Cristhian on erittäin tärkeä pelaaja. Minusta on sääli, etteivät ihmiset tunnu huomaavan, kuinka hyvä hän on ja, kuinka paljon hän auttaa pelaamistamme. Hänen tilastonsa ovat uskomattomat, Karanka kertoi The Northern Echolle.

Stuanilla on ollut tapana osua maaliin tärkeissä otteluissa. Hänen maalinsa ovat varmistaneet muun muassa viime lauantain FA Cup -voiton, Boron nousun Valioliigaan sekä joukkueen ensimmäisen voiton pääsarjatasolla tällä kaudella.

– Cristhian nousee esiin vaikeimpinakin hetkinä. Hän teki meidän viime kautemme tärkeimmän maalin, ja minua vaivaa välillä se, ettei hän saa ansaitsemaansa kunniaa.