Antti Muurisen luotsaaman HIFK:n harjoitusottelut ja cupin ottelut ovat sujuneet kehnosti. Muurinen myöntääkin, että miehiä tarvitaan, niin sairastuvalta kuin mahdollisesti muista seuroistakin.

Suomen Cupissa HIFK karahti alkulohkoon, vaikka vastus ei päätä huimannut.

– Suomen Cup oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä juttu. Ei ole paljon tarvinnut sopia pelkkiä harjoituspelejä. Virallisissa otteluissa on panosta, jonka lisäksi paikalla oli mediaa ja yleisöä. Se on aina hieno asia, Muurinen kertoo seuran nettisivuilla.

– Jos ajatellaan, millaisia pelejä yleensä tähän vaiheeseen kautta kuuluu, niin kolmen pelaajan vaihto-oikeus oli mielestäni kovin rajoitteinen tapa valmistautua kauteen. Vaihtojen määrän olisin mielelläni nostanut esimerkiksi viiteen. Myös se, että varoitustili siirtyy liigapeleihin, on mielestäni väärin, Muurinen kritisoi.

HIFK:n sairaslistalla ovat Pekka Sihvola, Jukka Halme, Tommi Vesala ja Kristian Heinolainen.

– Joukkue on kasautunut myöhään, mutta sarjan alkaessa valmiustilan on löydyttävä heti. Näyttää tällä hetkellä siltä, että se ryhmä, joka pelaa ensimmäisessä pelissä Kemiä vastaan, ei pääse pelaamaan yhdessä yhtään peliä ennen kauden avausta. Muutamat avainpelaajamme toipuvat pitkäaikaisista loukkaantumisista kuitenkin kauden alkuun mennessä, Muurinen kertoo.

– Joukkueemme on tietyllä tavalla kysymysmerkki. Olemme kuitenkin valmiita, kun liigapelit alkavat, Muurinen sanoo luottavaisena.

HIFK:n harjoituksissa ovat tällä hetkellä mukana sopimuksettomat Erfan Zeneli, Marcus Heimonen, Mikael Forssell sekä kaksi viime kautta IFK:ssa pelannut laitapuolustaja Otto-Pekka Jurvainen.

– Haluan yhä uskoa, että löytyisi jokin keino, jolla saisimme nämä pelaajat meidän joukkueeseen. Uusia tukijoita tarvitaan ja niitähän me tässä etsimme. Olen optimistinen ja toiveikas niiden asioiden suhteen. Totuuden nimissä joukkueemme laatu kevään Suomen Cupin peleissä ei ole ollut sitä luokkaa, mitä Veikkausliigassa vaaditaan, Muurinen sanoo.