HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen korostaa veikkausliigakauden ensimmäisten ottelujen merkitystä. Tavoitetta HIFK ei ole vielä asettanut.

HIFK:n harjoituskausi on ollut vaikea. Suomen Cupissa tulokset eivät olleet toivottuja. Suunta voi vielä kääntyä nousuun viimeisissä harjoitusotteluissa, joissa IFK kohtaa vielä Ykkösen seurat TPS:n ja Grankulla IFK:n.

– Pelit Ykkösen joukkueita vastaan ovat usein sellaisia, että vastaan saa vaikeamman, intohimoisemman ja kovempaa pelaavan joukkueen. Ottelut GrIFK:ta ja TPS:aa vastaan tulevat valmistamaan meidät hyvin alkavaa liigakautta varten, Muurinen sanoo seuran nettisivuilla.

IFK:n sairaslista on vielä laaja. Sivussa ovat tällä hetkellä Pekka Sihvola, Jukka Halme, Tommi Vesala, sekä Kristian Heinolainen. Muurisen mukaan osa loukkaantuneista eivät vielä ehdi kuntoutua harjoitusotteluihin.

Tähtirinnat kohtaa ensimmäisessä veikkausliigaottelussa PS Kemin Kemissä. Sen jälkeen kotikentällä tulee vieraaksi sarjanousija JJK. Muurinen korostaa alun merkitystä koko kaudelle. Olosuhteet tuovat oman haasteensa.

– On todella tärkeätä saada hyvä alku ja siivet selkään heti ensimmäisistä peleistä lähtien. Neljä pistettä kahdesta ensimmäisestä ottelusta olisi jo hieno juttu. Nämä pelit tulevat olemaan vaikeita. Kun pelataan kauden ensimmäisiä pelejä niin yleensä hieman jännitetään ja olosuhteet ovat kyseenalaiset. Vaikeita otteluitahan ne ovat kaikille seuroille, Muurinen toteaa.

Tavoitetta HIFK ei ole vielä ensi kaudelle asettanut. Muurisen mukaan sen aika on vasta, kun joukkue on lopullisesti kasassa. Muurinen toivoikin aiemmin vielä saavansa tehtyä muutaman hankinnan, lue lisää tästä.

Lähde: HIFK