Huuhkajat on jo matkustanut Itävaltaan kirvelevän MM-karsintatappion jälkeen, Turkki oli perjantaina parempi 2-0.

Suomi kohtaa tiistaina harjoitusottelussa Itävallan. AIK:n hyökkääjä Eero Markkanen tuli Turkkia vastaan lopussa kentälle, muttei pystynyt kääntämään kurssia.

– Sitä peliä on jo käyty läpi ja mietitty. Joukkueessa on aika pettynyt tunnelma, koska olisimme voineet tehdä asioita paremminkin. Kun Turkki sai kaksi maalia heti alkuun, se tappoi pelin, Markkanen sanoi Huu-TV:lle.

– Mielestäni emme huonosti taistelleet. Nyt yritämme lähteä positiivisella fiiliksellä seuraavaan peliin.

– Hyvää ottelussa oli se, että pystyimme pitämään palloa Turkin paineen alla, Itävaltakin tulee varmasti alkuun kovaa, joten pyrimme samaan tiistaina. Myös pelin avaaminen oli meillä hyvää, mutta hyökkäyskolmanneksella on oltava parempia.

Itävalta ei ole väheksyttävä haaste, sillä se oli mukana kesällä EM-lopputurnauksessa.

– On se kova haaste, heillä on paljon hyviä pelaajia. Itse asiassa odotin, että juuri Itävalta olisi ollut EM-lopputurnauksen musta hevonen, mutta ihan siihen he eivät pystyneet. Mutta erittäin kova ryhmä on kyseessä.

– Itselläni on erittäin hyvä harjoituskausi takana, joten odotan innolla tiistain peliä sekä sunnuntain kauden avausta AIK:n kanssa. Meillä ei ole seurassa muuta tavoitetta kuin voittaa mestaruus, Markkanen paaluttaa.