Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva nimesi keskiviikkona joukkueensa seuraaviin A-maaotteluihin. Vastaan tulee MM-karsintaottelussa Turkki ja harjoitusottelussa Itävalta. Katso Suomen joukkue tästä.

Kanervan valitsemassa ryhmässä ei suurempia yllätyksiä nähty. Kolmantena maalivahtina mukaan lähtee suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi torjuja Anssi Jaakkola, joka edustaa seuratasolla Mestaruussarjassa pelaavaa Readingia. Lisäksi Itävaltaa vastaan pelattavassa harjoitusottelussa on ensimmäistä kertaa A-maajoukkueen mukana Hollannissa FC Twentessä pelaava Fredrik Jensen.

Ikuinen ongelma

Huuhkajien viime vuosien ongelma on ollut laitapelaajien puute, eikä tuo puute ole mihinkään kadonnut. Suomella ei vain yksinkertaisesti ole tällä hetkellä kansainvälisen tason laitureita. Niitä on kyllä hyvää vauhtia kasvamassa, jos ennusmerkit pitävät paikkansa ja siinä piileekin kummallinen dilemma.

Huuhkajat on menettänyt jo mahdollisuutensa MM-kisoihin, jos se jollekin tuli vielä yllätyksenä. Minkä takia Kanerva ei aja hyvissä ajoin jo näitä nuoria tähtiä A-maajoukkueeseen, jos kerta tulostavoitteet eivät ole täyttymässä?

Kanerva itse sanoi lehdistötilaisuudessa, että kasvojenpesun kannalta on tärkeä saada lopuista MM-karsintaotteluista hyviä tuloksia, mutta se ei ole päätarkoitus. Tärkeintä oli Kanervan mukaan saada uudet tavat tutuiksi pelaajille ja kehittää omaa pelitapaa.

Miksi ongelmaan ei puututa?

Pyry Soirin ja Jasse Tuomisen kaltaisille nopeille laitureille olisi loistava sauma päästä nyt kunnolla sisään maajoukkueen toimintatapoihin ja pelifilosofiaan. Mikael Soisalosta puhumattakaan, mutta hän on ymmärrettävästi alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana maaliskuun lopulla pelattavassa EM-jatkokarsinnassa.

Sen sijaan Kanervan valitsemasta kokoonpanosta löytyy tällä hetkellä vain kaksi pelaajaa, jotka täyttävät jollain asteella myös laiturin tunnusmerkit. He ovat HJK:n Juha Pirinen sekä Hollannissa pelaava Janne Saksela, jotka hekin ovat lähtökohtaisesti enempi laitapuolustajia. Robin Lod voi pelata laidalla, mutta ei hän mikään tuulennopea laituri silti ole.

Se ihmetyttää entisestään, että Kanervan mainitsemat Turkin heikkoudet olisivat tilanteita, joissa Suomi haluaisi lähteä nopeasti hyökkäämään epäorganisoitunutta Turkkia vastaan, mutta Suomelta puuttuu nimenomaan vikkeläjalkaiset laiturit, joille pallo voitaisiin pelata Turkin puolustuslinjan taakse. Ja tämän piti olla se, mihin Kanerva haluaa iskeä.

Nopeita pystysyöttöjä voidaan pelata toki myös kärkipelaajille, mutta ovatko esimerkiksi Eero Markkanen, Joel Pohjanpalo tai Teemu Pukki niitä pikakiitureita, jotka Leicester-tähti Jamie Vardyn lailla pystyisivät voittamaan juoksukilpailuita puolustajia vastaan, epäilen.

On mielenkiintoista nähdä, miten Kanerva asettaa oman ryhmityksensä ja miten laitapelaajien puute aiotaan Suomen hyökkäyspelaamisessa korvata. Puolustussuuntaan laiturien puute ei tuota niin suuria ongelmia, mutta hyökätessä se voi näkyä karulla tavalla.