HJK hävisi Marbellaan leirinsä päätteeksi Rosenborgille 1-2. Valmentaja Mika Lehkosuo ei ollut tyytyväinen tulokseen.

HJK myllytti vahvasti, mutta ei saanut tehtyä maaleja.

– Ottaa todella päähän, ettei pystytty hoitamaan peliä, kun tässä oli arvokas päänahka tarjolla. Pelasimme hyvän pelin ja kaikki mahdollisuudet oli voittoon, mutta lopulta ei siihen kyetty. Vastustaja ei päässyt meidän boksiin, kun varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pidimme prässilinjan korkealla. Toisella puoliskolla sitten vähän väsähdettiin. Pitkä harjoitusviikko alkoi painaa jaloissa, Lehkosuo sanoi HJK:n nettisivuilla.

– Kaiken kaikkiaan leiri oli onnistunut. Pelaajat olivat fokusoituneita niin harjoituksissa kuin niiden ulkopuolellakin. Tämä viikko teki meistä entistä yhtenäisempiä.