Sampdoria kohtaa Serie A:ssa sunnuntaisessa ottelussa sarjajohtaja Juventuksen.

Sampdoria liitää komeassa seitsemän pelin tappiottomassa putkessa, jonka aikana voittoja on kertynyt viisi ja tasapelejä kaksi. Se osoitti voitoilla Milanista ja AS Romasta kykenevänsä kaatamaan isompiakin. Nyt tosin vastaan tulee se kovin mahdollinen pala purtavaksi, kun sarjajohtaja Juventus saapuu vierailulle.

– Miten kova matsi tämä onkaan Sampdorialle. Kyseessä on melkein paikallistaisto. Faneille ja seuroille kova juttu. Sampdoria on kautensa hoitanut ja tavoitteena on vain saada aikaan mahdollisimman hyvä loppukausi. Ison kaataminen kruunaisi loppukauden. Fanit eläisivät sillä pitkään. Monta vuotta, toteaa valmentaja Ari Tiittanen Betsafen verkkosivuilla.

Juventus on hallinnut joukkueiden kohtaamisia ja edellinen Sampdorian voitto Juventuksesta on toukokuulta 2013. Viime kaudella Juventus vei molemmat kohtaamiset ja sama kaava jatkui kuluvan kauden ensimmäisessä välienselvittelyssä. Siinä Juventus oli kotikentällään selkeästi parempi maalein 4-1. Sampdoria on kuitenkin tällä hetkellä aivan eri tilanteessa, kuin syksyllä, jolloin peli ei kulkenut.

– Tämä on Sampdorialle kevätkauden isoin juttu. Mitähän Juventuksen pelaajien päässä liikkuu, kun toinen tulee päälle pää täynnä verta. Romantikkona toivon kaunista tarinaa, mutta Juventuksella on varmasti siihen sanasensa sanottavana, Tiittanen päättää.