Arsenalin managerin Arsene Wengerin potkuja on vaadittu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Hän kertoo nyt, että tietää oman tulvaisuutensa.

Yhdeksästä viime ottelusta Arsenal on hävinnyt kuusi ja joukkue on melkoisessa sekasorrossa. Lisäksi fanit vaativat yhä kovemmalla äänellä managerille potkuja.
Wengerin sopimus päättyy tähän kauteen, eikä uutta ole hierottu.

– Tiedän, mitä teen tulevaisuudessa, joten saatte kuulla siitä pian. Sittenhän näette. Tänään en vielä kuitenkaan uhraa yhtään ajatuksia siihen, Wenger sanoi TEAMTalkin mukaan.

67-vuotias manageri väittää, ettei huomannut yleisön reaktioita tänään, kun WBA löi Arsenalin 3-1.

– Katson siellä ottelua, en katsomoa. Mutta tietysti näiden asioiden kanssa on pystyttävä elämään. Samalla on kuitenkin tärkeintä keskittyä edelleen vain omaan työhönsä.

Wengeriltä kysyttiin, kannattaisiko oma tulevaisuus paljastaa jo nyt, josko se auttaisi joukkuetta pelaamaan paineettomammassa tilanteessa.

– En tiedä olisiko niin. Olemme ainutlaatuisen heikossa tilanteessa, kun häviämme pelin pelin jälkeen. En ole kokenut tällaista 20 vuoteen. Sen asian selvittäminen on tärkeämpää kuin minun tulevaisuuteni