VPS otti viikonloppuna raisusti pataan Östersunds IK:lta, numerot repesivät 1-5:een.

Joukkueen päävalmentaja Petri Vuorinen harmitteli seuran nettisivuilla heikkoa hyökkäyspeliä.

– Hyökkäyssuuntaan pelin avaaminen toimi ensimmäisellä puoliajalla ihan OK ja onnistuimme siinä, mitä olemme harjoitelleet ja käyneet läpi. Pystyimme myös reagoimaan omaan pelaamiseen. Hyökkäyspäässä emme olleet vaarallisia ja siinä meillä riittää tekemistä samalla tavalla kuin viime vuonna. Hyvä asia oli hieno erikoistilannemaali kulmasta, Vuorinen sanoi.

– Tappio harmittaa ja etenkin se, että se tuli noin suurin lukemin. Saimme oppitunnin itsellemme siitä, mitä jalkapallo voi länsinaapurissa parhaimmillaan olla. Saimme myös oppitunnin monella tavalla itsestämme, joten siinä mielessä matka oli hyvä.

– Vaikka päästimme paljon maaleja, niin opimme niistä myös aika paljon. Kuinka puolustamme ja etenkin kuinka puolustamme matalalta ja miten pelaamme yksi-vastaan-yksi -tilanteet jatkossa noin hyviä pelaajia vastaan, Vuorinen jatkoi.

– Meillä on hyvä henki joukkueessa ollut jo pitkään, eikä sen parantamiseen erillisiä reissuja tarvita, mutta kyllä nämä yöreissut tietyllä tavalla hitsaavat porukkaa yhteen, kun näkee kuinka kukin toimii. Saamme olla yhdessä ja me valmentajatkin ehdimme vähän enemmän keskustella pelaajien kanssa bussissa, kun saa kaiken yhteisajan käyttöön, päävalmentaja sanoo.