Pitkän uran valmentajana tehnyt Marcello Lippi uskoo, että hänen entinen seuransa Juventus on nykyään samalla tasolla kuin Euroopan ehdottomat eliittijoukkueet.

Lippi on viimeisin Juventuksen päävalmentaja, joka on onnistunut voittamaan Mestarien liigan torinolaisjoukkueen kanssa. Lippi ja Juve nostelivat kannua vuonna 1996 ja selvisivät myös seuraavaan kahteen finaaliin, mutta tuolloin voittoja ei tullut.

– Juventus on kasvanut valtavasti ja sillä on täysin erilainen usko omaan tekemiseensä. Se on kehittynyt merkittävästä Italiassa, mutta myös kansainvälisellä tasolla mitattuna, sanoi Lippi Sky Sport Italialle.

Torinolaiset selvittivät tiensä tämän vuoden Mestarien liigassa jo puolivälieriin, joissa vastaan astelee FC Barcelona.

68-vuotiaan Lippin mukaan Juven ja Barcan otteluparissa ei ole ennakkosuosikin tai altavastaajan rooleja.

– He ovat tällä hetkellä samalla tasolla kun Real Madrid, Barcelona ja Bayern München, jotka eivät enää olee samanlaisia painajaismaisia vastustajia kuin kaksi tai kolme vuotta sitten.

– Juven kehitys ja muiden isojen joukkueiden taka-askeleet merkitsevät sitä, että Juventus on samalla tasolla heidän kanssaan. Muut isot joukkueet eivät myöskään ole kohdanneet vielä joukkuetta, joka puolustaisi kuin Juventus.

Lähde: Football Italia