Yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista brasilialainen Ronaldinho paljasti erittäin mielenkiintoisen siirtomahdollisuuden uraltaan.

Barcelonassa, AC Milanissa ja PSG:ssä muun muassa urallaan pelannut brassitaituri kertoi, että hänellä olisi ollut mahdollisuus siirtyä Manchester Unitediin vuonna 2003.

– Kun olin lähdössä PSG:stä, olin todella lähellä siirtyä Manchester Unitediin. Sopimus oli jo lähestulkoon tehty, mutta sitten viime hetkillä päätin siirtyä Barcelonaan, Ronaldinho kertoi lehdistölle.

Barcelonassa Ronaldinho nousi yhdeksi maailman parhaista pelaajista ja hän voitti vuonna 2005 Kultaisen pallon. Lisäksi brassitähti voitti kahdesti Espanjan mestaruuden ja kerran Mestarien liigan Barcelonassa.

– Manchester United on hieno seura ja Valioliiga fantastinen sarja, mutta uskon, että tein oikean ratkaisun, kun liityin Barcelonaan. La Liga on myös mahtava sarja ja uskon, että tein oikean ratkaisun, sillä Barcassa pääsin henklökohtaisiin tavoitteisiini, Ronaldinho sanoi.

Lähde: Calcio Mercato