Chelsea on valmistautunut tekemään Antonio Contesta Valioliigan parhaiten palkatuimman managerin, kertoo The Guardian.

Conte allekirjoitti viime kesänä Chelsean kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joka tuo hänelle noin 8 miljoonaa euroa kaudessa. Italialaismanageri johdatti ensimmäisellä kaudellaan joukkueensa Englannin mestariksi, mikä herätti monien muiden suurseurojen kiinnostuksen.

Muun muassa viime vuonna kiinalaisomistukseen siirtynyt Internazionale Milano on huhujen mukaan valmis tuplaamaan Conten palkan, mikäli tämä jättäisi Chelsean tulevana kesänä. Huhut saivat lisää virtaa, kun Inter antoi aiemmin tällä viikolla potkut päävalmentajalleen Stefano Piolille.

Conte on kuitenkin useasti sanonut pysyvänsä Chelseassa vielä pitkään ja hänen uskotaan avaavan neuvottelut uudesta jatkosopimuksesta FA Cupin finaalin jälkeen.

Parannellun sopimuksen lisäksi Chelsea on luvannut Contelle runsaasti apuja tulevan kesän siirtomarkkinoille. Italialaismanagerin uskotaan haluavan enemmän kilpailua monille pelipaikoille. Chelsea pelaa ensi kaudella Englannin kilpailujen lisäksi myös Mestarien liigassa, mikä vaikuttaa joukkueen pelimääriin ja siten myös pelaajahankintoihin.

Chelsea on yhä kiinnostunut entisestä hyökkääjästään, Evertonin Romelu Lukakusta sekä Arsenalin tähtipelaajasta Alexis Sanchezista. Joukkueen tarkkailussa ovat myös AS Monacon Tiemoue Bakayoko sekä Southamptonissa loistokauden pelannut keskuspuolustaja Virgil van Dijk.