Ranskan kanssa vuoden 1998 MM-turnauksen voittaneen Christophe Dugarryn mukaan AS Roman Francesco Tottia ei voi pitää legendana.

Koko ammattilaisuransa AS Romaa edustanut Totti pelasi sunnuntaina viimeisen ottelunsa rakkaan seuransa paidassa, kun Roma kukisti Genoan Serie A:ssa 3-2 ja varmisti paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa.

Hyökkääjänä Barcelonassa, AC Milanissa ja Marseillessa pelannut Dugarry sanoo, että Tottin olisi pitänyt saavuttaa urallaan enemmän, jotta häntä voitaisiin pitää todellisena legendana.

– En voi asettaa Tottia legendojen joukkoon. Jos hän oli niin huikea pelaaja, Roman olisi pitänyt voittaa enemmänkin kuin vain yksi Serie A:n mestaruus. Legendat voittavat paljon enemmän, latasi Dugarry RMC:n haastattelussa Football Italian mukaan.

– Totta kai puhumme hienosta seurapelaajasta. Hänen tarinsa on romanttinen, mutta vaikka hän tekikin paljon maaleja, en näe hänen kuuluvan ehdottomiin huippupelaajiin.

– Hän voitti kyllä maailmanmestaruuden, se pitää paikkaansa, mutta hän ei ollut päähenkilö. Hän ei pelannut juurikaan.

– Hän ei ikinä lyönyt täysin läpi. Johtuiko se siitä, ettei hän halunnut lähteä Roomasta vai siitä, ettei hän ikinä saanut mielenkiintoista tarjousta?