Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on isosti liikkeellä siirtomarkkinoilla tänä kesänä. City hankki jo AS Monacon Bernardo Silvan arviolta noin 50 miljoonalla eurolla.

Nyt kiikarissa on jo toinen Monacon pelaaja, Benjamin Mendy. Brittilehti Independentin mukaan Guardiola haluaa nyt riveihinsä laitapuolustaja Mendyn, joka siirtyi viime kaudeksi vasta Monacoon Marseillesta. Mendy pelasi tällä kaudella Ranskan liigassa 25 ottelua.

Citystä sai lähteä kauden päätteksi kolme laitapuolustajaa Pablo Zabaleta, Gael Clichy sekä Bacary Sagna. Lisäksi lehti kertoo, että City olisi jo lähellä päästä sopuun Tottenhamin laitapuolustaja Kyle Walkerin siirrosta Manchesteriin.

Lähde: Mirror