Carlos Tévez on myöntänyt, ettei tiedä, mitä aikoo vuoden lopun jälkeen. Kiinan Superliigan kausi jatkuu joulukuuhun saakka, eikä mies ole tehnyt uutta sopimusta seuransa Shanghai Greenland Shenhuan kanssa.

Argentiinalainen hyökkääjä siirtyi menneellä kaudella pelaamaan Kiinan pääsarjaan. Huikeasta palkastaan huolimatta mies ei ole kyennyt antamaan seuralle sitä, mitä häneltä odotettiin. Kuudessa ottelussa vain yhden maalin tehneen Tévezin seura on sijalla 12 eli putoamispaikalla.

Goalille antamassaan haastattelussa Tévez kertoi tulevaisuutensa olevan hyvin epävarma.

– En edes tiedä, mitä teen ensi kaudella.

Argentiinalaiseen Boca Juniorsiin paluusta kysyttäessä Tévez antaa ympäripyöreän vastauksen.

– Joukkueessa pysyminen on hyvin vaikeaa, ellen en ole tarpeeksi kunnianhimoinen. Minun täytyy antaa kaikkeani, jos haluan palata Bocaan, Tévez mietti.

Aiemmin Manchester Cityssa sekä Juventuksessa pelannut Tévez on tehnyt 74 esiintymistä myös Argentiinan maajoukkuepaidassa.