RoPS on Veikkausliigan sarjataulukossa tällä hetkellä kymmenentenä. Eroa karsijan paikkaan on enää kolme pistettä. Päävalmentaja Juha Malisen mukaan suunta on kuitenkin oikea.

Malisen mukaan kauden alku oli vaikea, eikä joukkue päässyt peleihin parhaista asetelmista.

– Kauden ensimmäisen kolmanneksen kahdessa ensimmäisessä pelissä meillä ei ollut minkäänlaista puhettakaan voittamisesta, Malinen kertoi avoimesti seuran nettisivuilla.

Edellisessä ottelussa VPS oli yhden maalin parempi. VPS-ottelua edeltävässä mittelössä rovaniemeläiset kaatoivat FC Interin komeasti 2-0. Pelaaminen on Malisen mukaan kehittynyt roimasti.

– Nyt tilanne on täysin eri. Vaasassa ilmeni edelleen pieniä asioita, joita esimerkiksi puolustuspelin kohdalla täytyy viilata, mutta nämä ovat todellakin enää vain yksityiskohtia. Alkukierroksilla puhuttiin isoista muutoksista, ja uusista asioista monille pelaajille, mutta nyt olemme jo varsin lähellä hyvää pelillistä tasoa, Malinen sanoi.

RoPS kohtaa tänään, maanantaina, Ilveksen kotikentällään.

Lähde: RoPS