Kommentti: Huuhkajat kadotti lompakkonsa – ”Miten tässä nyt taas kävi näin?”

Kaikki tietävät sen tunteen, kun lähtiessäsi esimerkiksi lentokoneesta, kokeilet taskujasi taksissa ja huomaat, että lompakko ei olekaan enää siellä. Tuskanhiki nousee sekunnin sadasosissa otsalle. Paniikki ottaa vallan, eikä ajatus kulje. Sen jälkeen kuvaan astuu v*tutus. Sitä sättii itseään, että miten tässä nyt taas kävi näin. Vielä ei ole mieleen juolahtanut minkäänlainen ratkaisukeskeinen ajatusmalli. Lopulta ennen pitkää ensimmäinen rationaalinen ajatus syntyy. ”Hei, olisikohan se repussa?” Ja siellähän se.

Miten tämä sitten liittyy millään tapaa jalkapalloon? No minäpä kerron.

Suomen jalkapallomaajoukkueella on iskenyt lukemattomia kertoja pelin sisällä tuo samainen paniikkikohtaus ja urheilusuorituksesta syntynyt hiki on vaihtunut tuskanhikeen.

Myös karmaisevassa tasapelissä Liechtensteinia vastaan nähtiin Suomen pelaamisessa selkeä paniikkikohtaus. Siitä oli jo viitteitä toisen puoliajan alussa. Ensimmäinen jakso oli Suomelta selvästi parempaa jalkapalloa kuin toinen. Kyllä siellä puutteita silloinkin oli, mutta ei mennä nyt niihin sen tarkemmin.

Toisen puoliajan alussa muutamat helpot syötöt karkailivat, pallo poltti jaloissa ja haltuunotot kimpoilivat rajojen yli. Seurauksena itseluottamus laski. Toisaalta mitään hätää ei vielä olisi ollut, jos joku olisi ottanut tässä vaiheessa pelin komentoon ja rauhoittanut tilanteen. Toisin kävi. Yksi harhasyöttö, jonka jälkeen omissa kolisi. Yhtäkkiä taskussa ei ollutkaan enää sitä lompakkoa, joka siellä vielä hetki sitten oli. Paniikki otti vallan.

Suomi oli tasoitusmaalin jälkeen totaalisen hukassa. Ei ollut selkeitä malleja, miten pelata, eikä kukaan pystynyt ajattelemaan rationaalisesti. Tuskanhiki kirveli otsalla ja paniikkinappula oli pohjassa. Suomi ei oikeastaan saanut enää koko ottelun aikana rationaalista ajattelua käyntiin. Pelaaminen oli selviytymistä. Pelaajista huokui myös turhautuminen. ”Miten tässä nyt taas kävi näin?”

Muutaman tekopaikan Suomi sai silti rakennettua, vaikka pelaajien hätä paistoi katsomoon kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Toisaalta tekopaikkojen luominen on myös vaatimus, kun vastustajana on Liechtenstein. Joel Pohjanpalo kaadettiin rankkarialueen sisällä ottelun loppuhetkillä, josta olisi pitänyt viheltää rangaistuspotku. Vaikka Suomi olisi rankkarilta voittomaalin tehnytkin, se ei silti poista sitä faktaa, että pelaaminen oli huonoa varsinkin toisella jaksolla.

Kysymys kuuluukin, miten tuo rationaalinen ajattelu saataisiin käyntiin, kun paniikki pelin sisällä iskee?

Selkeä pelitapa tuo itseluottamusta ja varmuutta hädän hetkellä. Siitä olisi hyvä lähteä vaikka kokeilemaan.