Moni tuskin pettyi Juventuksen 1-4-tappioon Real Madridille Mestarien liigan loppuottelussa samalla tavalla kuin Gianluigi Buffon, 39. Hän on pelannut kilpailun finaalissa nyt kolme kertaa, mutta mestaruus antaa yhä odottaa itseään.

Real osoittautui lauantaina viimeistään toisella jaksolla selkeästi paremmaksi, kun se iski kolme maalia. Buffonin mukaan ottelu oli yksi hänen uransa suurimmista pettymyksistä.

– Se on ehdottomasti valtava pettymys, koska me todella uskoimme, että voisimme voittaa Mestarien liigan mestaruuden, sanoi Buffon kyynelehtien Calciomercaton mukaan.

– Me pelasimme upean ensimmäisen puolikkaan ja annoimme paljon painetta Real Madridille. Tapahtumat eivät vain tuntuneet kääntyvän meille. Voittaakseen tämän turnauksen, on oltava myös vähän tuuria matkassa ja lyötävä kaikki vastoinkäymiset.

Buffonia harmittaa erityisesti se, että Juventus ei saanut toista maalia aikaiseksi ensimmäisellä jaksolla.

– Aloitimme ottelun erittäin hyvin ja juoksimme paljon. Olisimme ehkä voineet olla hieman kliinisempiä, jotta olisimme voineet lähteä tauolle johdossa.

– Toisella puolikkaalla heidän (Real Madridin) tasonsa ja kokemuksensa oli kiistämätön. He todellakin ansaitsivat voittaa tämän pelin, mutta meillä on varmasti paljon kaduttavaa. Jokainen tapahtuma oli tänään meitä vastaan, niin se joskus menee. Sitä on todella vaikea hyväksyä.