Uutiset Cristiano Ronaldon lähtöhaluista ovat vavisuttaneet jalkapalloilevaa maailmaa. Suurimman iskun asiassa kuitenkin ottaa portugalilaisen seurajoukkue. Nelinkertaista Kultaisen pallon voittajaa ei ole helppoa korvata, etenkään lyhyellä varoitusajalla.

Mikäli Ronaldo päättää lähteä, kuten hän on sanonut, tulee seuralle kiire hankkia miehelle korvaaja. Moninkertainen La Ligan maalikuningas jättäisi täytettäväksi isot saappaat. Mediassa on ehdotettu useita eri vaihtoehtoja Ronaldon seuraajaksi. Neljä pelaajaa kuitenkin ovat kuitenkin nousseet spekulaatioissa muiden yli.

Tässä pelaajat, joiden voisi olla mahdollista onnistua Los Blancosin kirkkaimman tähden manttelinperijänä.

1. Kylian Mbappe

Tuskin yhdelläkään toisella pelaajalla on vastaavaa potentiaalia tulla dominoimaan jalkapalloa tulevina vuosina kuin tällä 18-vuotiaalla ranskalaisella. AS Monacossa pelaavan Mbappen on kerrottu olevan Real Madridin tähtäimessä, joten siirto Ronaldon pelipaikalle on mahdollinen.

Toteutuessaan Mbappen kaupasta tulee kallis, mutta toisaalta myös Ronaldon myyntihinta on niin suuri, että Mbappen siirto tuskin jää toteutumatta rahan vuoksi.

2. Robert Lewandowski

Ronaldon jälkeinen Real Madrid tulee todennäköisesti muuttamaan pelityyliään. Joka tapauksessa he tarvitsevat tehokkaan maalintekijän, joka ei hassaa maalipaikkoja. Bayern Münchenin kärkimies takoi menneellä kaudella 30 maalia 33:n Bundesliga-ottelun aikana ja kaudella yhteensä 43 maalia 47:n ottelun aikana.

3. Neymar

Real Madridin johtajan Florentino Perezin on jo pitkään kerrottu himoavan brasilialaista riveihinsä. Vaikka siirto Barcelonasta Madridiin olisi kivulias, voisi se tarjota Neymarille keinon nousta jalkapalloilun suurimmaksi tähdeksi ja ennenkaikkea nykyisten joukkuekaverien, Luis Suarezin ja Lionel Messin ohi.

Neymarin sopimuksen lunastuspykälässä on mojova 200 miljoonan euron hinta mutta jälleen, Ronaldosta saatava summa mitä todennäköisimmin kattaisi tämän.

4. Paulo Dybala

23-vuotias Argentinalainen ei omien sanojensa mukaan halua olla seuraava Messi, vaan seuraava Dybala. Juventuksen kanssa pitkän sopimuksen tehnyt Dybala on nuoreen ikäänsä nähden kypsä pelaaja. Nuorukainen teki menneellä kaudella 11 maalia 31:n Serie A-ottelun aikana.

Myös Valioliigan maalikuningas, Tottenhamin Harry Kane, Barcelonan Luis Suarez sekä Atletico Madridin Antoine Griezmann ovat nouseet esiin spekulaatioissa.