Maalivahti Gianluigi Donnarumman, 18, jatko AC Milanissa on viimeisimpien tietojen mukaan yhä auki.

Donnarumman nykyinen kontrahti päättyy ensi vuoden kesällä. Italialaismaalivahti ja hänen agenttinsa, Mino Raiola, ilmoittivat Milanille viime viikolla, että Donnarumma ei aio uusia sopimustaan seuran kanssa.

Useiden italialaislähteiden mukaan Donnarumma on kuitenkin mahdollisesti kääntänyt päänsä ja on jälleen valmis keskustelemaan tulevaisuudestaan Milanin kanssa, vaikka viime viikolla hänen päätöksensä oli Raiolan sanojen mukaan lopullinen.

AC Milanin entinen omistaja ja puheenjohtaja Silvio Berlusconi on seurannut Donnarumma-tilannetta taustalta ja hän on varma, että olisi saanut enemmän aikaiseksi kuin seuran nykyinen johtoporras.

– Yrittäisin vakuuttaa häntä erittäin kovasti jäämään Milaniin. Kaikkien on ymmärrettävä, että kyseessä on vaikea päätös, sillä hän ja hänen perheensä voivat saada 100 miljoonaa euroa. Olen varma, että monet käyttäytyisivät samoin, sanoi Berlusconi Raiunon haastattelussa Calciomercaton mukaan.

– Uskon, että olen hyvä vakuuttamaan ihmisiä. Olisin löytänyt keinon pitää hänet Milanissa jo hieman ennen kuin hän päättää tehdä noin ison päätöksen…