Valioliigaan ensi kaudeksi noussut Huddersfield Town on hankkinut hyökkääjä Laurent Depoitren FC Portosta kahden vuoden sopimuksella, jossa on mukana optio yhdelle lisäkaudelle. Seuran verkkosivujen mukaan kyseessä on Huddersfieldin kaikkien aikojen ennätyssiirto, joskin kaupan hintaa ei ole paljastettu.

Kyseessä on nousijajoukkueen ensimmäinen hankinta tänä kesänä.

– Hän tekee maaleja ja on kova tekemään töitä, joten hän sopii täydellisesti ”Terrierien” identiteettiin, kuvaili Huddersfieldin manageri, David Wagner, uutta hankintaa.

28-vuotias Depoitre on todellinen villikortti. Ainoalla Porton kaudellaan hän pelasi Portugalin liigassa vain seitsemän ottelua ja iski yhden maalin. Hän esiintyi kertaalleen myös Mestarien liigassa vaihtomiehenä.

Ennen siirtoaan Portoon hän pelasi Belgian liigan Gentissä 90 ottelua, joissa hän osui puiden väliin yhteensä 30 kertaa. Depoitre voitti Gentin kanssa Belgian mestaruuden kaudella 2015 ja ylsi seuran kanssa Mestarien liigan kuudentoista parhaan joukkoon keväällä 2016.

Hän teki debyyttinsä ja ensimmäisen maalinsa Belgian maajoukkueessa lokakuussa 2015. Enempää maajoukkuepelejä hänellä ei kuitenkaan ole.